STVK

 

Adeliina ja Katja Suomen mestareiksi

24.3.2024

Naisten telinefinaaleissa Adeliina Siikala voitti hypyn SM-kultaa.

Valmentaja Raija Koivisto-Jalonen kertoo, että Adeliina paransi hyppyjään selvästi karsintaan verrattuna. Talven harjoittelu ei toteutunut täysin suunnitellusti opiskelukiireiden vuoksi, mutta asenne, kova tahto ja kokemus näkyivät ja Adeliina uusi hyppymestaruutensa.

Linnea Lagerbohm oli hypyn kahdeksas. Nojapuilla Sara Loikas painoi hienosti sarjansa loppuun asti ja sai pronssia kovilla pisteillä 12,000. Puomilla Sara Laiho oli viides. Permannolla Adeliina puolestaan oli viides ja Linnea kuudes.

Tyttöjen finaaleissa HIFK Gymnastics sai neljä mitalia. Hypyssä pronssin nappasi Klaara Kuusela. Katja Podobed oli viides ja Hilda Holopainen kuudes. Nojapuiden kullan Katja vei lähes kahden pisteen erolla hopeamitalistiin. Kamilla Sesay oli hienosti viides ja Klaara kuudes. Myös permannon kullan vei Katja. Klaara oli viides ja Emma Hortling kahdeksas. Puomilta Katja sai pronssia ja Klaara oli neljäs.  Katja siirtyy ensi vuonna naisten sarjaan, mutta HIFK:lla on lupaavia voimistelijoita tyttöjen kisaan jatkossakin, kuten näissä kisoissa nähtiin.

Miehissä Marcus Pietarinen oli neljäs sekä permannolla, hevosella että renkailla. Viimeisenä finaalina kisattiin miesten kuningasteline rekki, jossa Marcus sai huonosta alastulosta huolimatta SM-pronssia. Rekkimitali yllätti valmentaja Jarkko Harjunkin, vaikka menestystä tietenkin lähdettiin hakemaan. Marcuksen sijoitukset niin ottelussa kuin finaaleissakin olivat huikeita – ja heti ensimmäisissä miesten SM-kisoissa.

Tulokset