STVK

 

Roppakaupalla mitaleita Halloween-kilpailuista

1.11.2021

HIFK Gymnastics järjesti Liikuntamyllyssä Halloween-teemaiset luokkakilpailut. Osallistujia kilpailuissa yli 500, joten vipinä ja vilske oli melkoinen koko viikonlopun ajan. Kisatulokset olivat jälleen kerran erinomaisia.

Maajoukkuelinjan 4. luokkaan ei yltänyt muiden seurojen kilpailijoita lainkaan, joten HIFK vei viisi kärkisijaa. Kisan voitti Katja Podobed, joka teki ensimmäisen kerran kilpailuissa jägerin nojapuilla  ja näyttävän tuplavoltin permannolla. Hopeaa sai Isabel Kallio ja pronssia Kiira Gustafsson.

Kolmannen luokan voitti Saana Seimola 50,450 pisteella, mikä ylittää tyttöjen A-maajoukkueeseen vaadittavan rajan. Katariina Pietarinen, Saiga Laukontaus ja Frida Virokannas olivat kymmenen parhaan joukossa.

Kakkosluokassa Alexandra Haranen sai neliottelun hopeaaa. Myös Klaara Kuusela, Rosa Uski ja Kamilla Sesay voimistelivat palkintosijojen arvoisesti.

Maajoukkuelinjan 1. luokassa Olivia Herttua oli hopealla ja sai nousupisteet 2. luokkaan. Kymmenen parhaan joukkoon nousivat myös Lea Vähimaa, Hilda Holopainen ja Marja Juntikka.

Kilpalinjalla Lilly Repo oli F-luokan nuoremmissa hopealla ja Emma Pirilä voitti jälleen kerran vanhempien sarjan.

E-luokan nuoremmissa palkintosijoilla olivat Milana Pöyhiä, Alina Sepäntalo ja Kaisla Vuokila. Vanhemmissa voiton vei Linnea Uski ja hopean sai Mette Kilpikivi. Sadie Kent oli kisan kymmenes.

D-luokan nuoremmissa Piola Ruutu oli neljäs. Myös Eedit Holopainen ja Ansuliina Räty palkittiin. Kaikki kolme tyttöä saivat maajoukkuelinjalle nousuun oikeuttavat V kategorian pisteet.

C-luokan nuoremmissa oli 65 osallistujaa, joten Lumi Salmen voitto ei tullut helpolla. Hän kuitenkin sai ylimmän VII kategorian pisteet ja HIFK:n kultamitalin. Iida Siltanen ylsi yhdeksänneksi. Vanhemmissa palkittiin Alisa Abeng kuudennesta sijasta ja Edda Wahlstein yhdeksännestä.

Viikonlopun suosituin kisa oli kuitenkin B-luokan nuoremmissa, johon lähti mukaan peräti 117 osallistujaa. HIFK:n voimistelijoista parhaiten pärjäsi Moira Colbert, joka palkittiin pronssimitalilla. Muut kymmenen parhaan joukkoon sijoittuneet olivat Alina Tanskanen, Aryam Gebreyesus ja Emelie Janson.

B-luokan vanhemmissa Nadia Lerto oli pronssilla. Aino Pomell ja Lilia Luukkonen jakoivat neljännen sijan.

Tyttöjen luokkakilpailujen kisakausi päättyi tähän viikonloppuun, mutta jäljellä on vielä joukkuekilpailut SM-sarjasta pienimpiin tyttöihin saakka. Joukkuekilpailut käydään ensi viikonloppuna Turussa. HIFK Gymnastics julkaisee seuran kilpalinjan edustusjoukkueet alkuviikosta.

Kiitämme kaikkia kilpailuihin osallistuneita hyvästä kisahengestä! Erityiskiitokset tuomareille, valmentajille ja HIFK:n erinomaiselle talkooporukalle. Mokkaruutuja riitti jälleen kerran kaikille halukkaille ja järjestely sujuivat muutenkin mukavasti!

Kuvagalleria
Tulokset