TeamGym-harrasteryhmissä päästään tutustumaan lajiin sekä harjoittelemaan TeamGymin telineillä iän ja taitojen mukaisesti.
Ryhmissä lajin aikaisemmat harrastajat kehittämään taitojaan, mutta aikaisempi kokemus ei ole välttämätöntä.
Ryhmiä on 5–12-vuotiaille. Osasta ryhmiä voidaan valita suoraan kilpajoukkueisiin. Tämän ei kuitenkaan tarvitse olla tavoite harrasteryhmään osallistuville. TeamGymissä voi edetä myös ilman kilpailemista.
Harjoitukset ovat sunnuntaisin Liikuntamyllyssä.
SYKSYN 2024 UUDET RYHMÄT!
TG-Yksisarviset & Kentaurit -ryhmään voivat ilmoittautua mukaan 7–8-vuotiaat lapset, joita innostaa yhdessä tekeminen, vauhti ja temput. Ryhmän harjoituksissa harjoitellaan mahdollisimman monipuolisesti TeamGymin kaikkia osa-alueita eikä unohdeta liikunnan riemua. Harjoituksen kesto on 60 minuuttia.
Ryhmästä on taitojen karttuessa mahdollista päästä TeamGymin kilpajoukkueisiin.
TG-Pegasukset ryhmässä 9–12-vuotiaat pääsevät harjoittelemaan TeamGymin perusteita ja kokeilemaan uusia temppuja omien taitojen mukaisesti. Ryhmään voivat ilmoittautua niin uudet kuin jo lajin parissa olleet.
Lajiharjoittelun lisäksi treenataan fysiikkaa, joka tukee oppimista. Volttien ja muiden akrobaattisten liikkeiden lisäksi harjoitellaan myös TeamGymin vapaaohjelman liikkeitä, kuten tasapainoja sekä erilaisia hyppyjä. Harjoitusten kesto on 90 minuuttia.