Ohjelma leirillä alkaa arkipäivisin aamuyhdeksältä, mutta ohjaajia on paikalla jo klo 08.30 alkaen.
Leiriläiset jaetaan kahteen ryhmään, joista toinen aloittaa päivän voimistelulla Kisahallilla ja toinen yleisurheilulla Eläintarhan kentällä.
Sekä Kisahallilla että Eläintarhan kentällä liikutaan pääsääntöisesti pienryhmissä, joissa on omat ohjaajat.
Leiriläiset syövät yhteisen lounaan kello 11.00–13.00, jonka jälkeen ryhmät vaihtavat harjoituspaikkaa ja lajia.
Ohjattu osuus päättyy klo 15.00, mutta ohjaajia on paikalla klo 15.30 saakka.
Lapsi noudetaan eri paikasta kuin missä päivä alkoi.
Leiriläiset syövät lounaan Kisahallin kahviossa, jossa tarjoillaan lämmin ateria.
Erityisruokavalioista laktoositon, munaton, pähkinätön ja kasvisruokavaliot pystytään huomioimaan, muissa tapauksissa suosittelemme omia eväitä. Erityisruokavaliosta tulee ilmoittaa ilmoittautumislomakkeella.
Kahviosta voi myös ostaa pientä purtavaa ja juotavaa.
Leirin ohjaajat valvovat aina lounaan yhteydessä olevan siirtymisen Kisahallilta Eläintarhaan ja päinvastoin.
Ohjaajina on HIFK Gymnasticsin ja HIFK Friidrottin valmentajia ja urheilijoita, jotka tuntevat oman lajinsa hyvin. Heillä on myös koulutusta ja kokemusta lasten ja nuorten ohjaamiseen.
Nuorimmat leirille osallistujat ovat esikoululaisia, jotka menevät syksyllä kouluun.
Aikaisempaa kokemusta telinevoimistelusta tai yleisurheilusta ei tarvita. Leirillä liikutaan rennosti ja leikkimielisesti. Leirillä ei ole kilpaurheiluvalmennusta eikä fyysinen rasittavuus ole liiallista.
Kaikki osallistujat saavat itselleen sopivia haasteita ja oppivat uutta.
Yleisurheilussa tarvitaan lenkkarit ja sään mukainen ulkoliikuntavarustus. Telinevoimistelua harjoitellaan sisäliikuntavarustuksessa ilman kenkiä ja sukkia. Vesipullo on hyvä olla mukana. Aurinkoisina päivinä pitää huolehtia riittävästä suojauksesta.
Paikka leirillä varmistetaan maksamalla sähköpostilla tuleva lasku eräpäivään mennessä.
Lasku lähetetään ilmoittautumisen yhteydessä. Maksuaikaa on kaksi viikkoa.
Osallistumisen voi peruuttaa sähköpostitse maksutta kuukautta ennen ensimmäistä leiripäivää. Jos osallistumisen peruuttaa myöhemmin, laskutamme puolet leirimaksusta.
Jos peruutuksen tekee vasta kun leiri on alkanut, leirimaksu peritään kokonaan.
Jos osallistumista ei peruuta, leirimaksu peritään kokonaan vaikka leirille ei osallistuttaisikaan.
Kolmen päivän tai pidemmissä sairauspoissaoloissa hyvitämme poissaoloajan lääkärintodistusta vastaan.
Jos leiriläinen ei vielä ole HIFK Gymnasticsin jäsen, niin leirin hinta sisältää jäsenmaksun kuluvalle kaudelle.
Leirin päätteeksi kaikki osallistujat saavat ohjeet HIFK Gymnasticsin ja HIFK Friidrottin syksyn ryhmiin ilmoittautumiseksi.
Ilmoittautuminen tapahtuu seurojen nettisivuilla. Voimistelun syksyn harrasteryhmiin voi ilmoittautua jo ennen leiriä.
Kyllä. Monet osallistuvat kahdelle leiriviikolle ja jotkut kaikille kolmelle.